Aloitin tänään huoneeni suursiivouksen. Kyllästyin sukkiin tarttuviin pölypalleroihin ja vanhaan sisustukseeni. Siirtelin iskän kanssa huonekaluja sinne ja tänne ja uudestaan sinne. Imuroin ja pyyhin. Korjasin joitain esineitä lopullisesti pois ja hautasin samalla lapsuuden muistoja pahvilaatikoihin. Väsyin, sytytin kynttilän ja haistelin vanilijan tuoksua. Kuuntelin jopa yhden joululaulunkin! Joku voisi sanoa, että hiukan liian aikaista haaveilla huomisesta joulusta, mutta se kappale oli jo monta päivää soinut päässäni joten oli aivan pakko kuunnella.

Tänään bussissa hymyilin yksinäni typerille kuvitelmilleni ja vilkuilin vähän väliä taakseni. Nauratti kuin pikkutyttöä. En tiedä mitä tunnen, mutta normaalia tämä ei ainakaan ole. Teki niin mieli soittaa, mutten kumminkaan soittanut. Minua hymyilytti liikaa ja puhelun toisessa päässä oleva olisi saanut kuulla vain iloisia hymähdyksiä ja naurua (ihan kuin ei ikinä ennen olisi niitä kuullut).

Huomenna Olympiastadionille ja sielu lepää. Huudetaan Suomi voittoon!

yksi päivä.

Vaihtui taas. Kiitos.