Sanoin tänään, että vuoden päästä nähdään. Vaikka nauroin iloisesti päälle ja tiedän, että me nähdään ennen elokuun 22 päivää, vuosi on silti pitkä aika. Vuodessa ehtii tapahtumaan vaikka mitä, ihmiset muuttumaan ja tilanteet vaihtumaan. Silti tietää, että vuoden päästä sitä nauretaan edelleen vierekkäin sohvalla ja näytetään toiselle kuinka jalat eivät kosketa maahan kun istuu pyörän selässä. Haluan edelleen vuoden päästä kuulua siihen meidän piiriin. Minä jään pitämään Suomea pystyssä, toinen lähtee valoittamaan maailmaa. Keinu-puimuri ystävä alkaa kasvamaan aikuiseksi. Mutta voidaanhan me silti joskus vielä keinua?