Koulussa en tunne oloani hyväksi.
Jokainen sana ärsyttää, jokainen sana itkettää.
Hiljenen ja seison vain. On hyvä olla hiljaa ettei sano mitään väärää.

"Ei se siitä johtunu" ystävä oli sanonut uskonnon tunnista ja heittäydyn sängylle itkemään.
Eikö kukaan oikeasti tunne minua?

Aamulla joutuu pelkäämään ystävien paheksuvia katseita paidasta, joka on ollut päälläni jo useamman kerran viikolla, vaikka tiedän ettei niitä tule. Lyön seinään ja haukun itseäni.
Eivät he ajattele niin! Mutten voi itselleni mitään.

En vaan osaa puhua.

Katkeran ja eksyneen tytön puhetta.
Maailma on paha paikka.
Mutta silti rakastan elämää.

En vaan osaa puhua.