Älkää edes lukeko.

Mä olen taas ihan sekaisin. Koko ajan tuntuu vaan, että sattuu. Mä en osaa kirjottaa tähän yhtään mitään. Enkä osaa kertoa kenellekään. Ja kun tänään jotain yritin selittää bussissa, niin jäi vaan semmonen tunne etten oikeastaan sanonut mitään sellaista mitä halusin. Musta vaan tuntuu, että mut tukehdutetaan. Ja mä tarvitsisin halauksen. Mut se keneltä sen haluaisin ei sitä varmaan koska tule antamaan. Enkä edes tiedä haluanko sitä halausta edes juuri häneltä. Tunnen itteni niin tyhmäksi. Ja ulkopuoliseksikin.

Silti hymyilen ja nauran. Silloin ei kukaan kysy, että mikä on. Silloin kysytään, että miksen ikinä puhu tai tee mitään järkevää. En tiedä onko se parempi, mutta siihen voi vain hymyillä lisää.

Kyllä se taas vielä helpottaa. Sitten naurattaa aidosti ja hymyilen vaikkei kukaan muu niin teekään.

Huomenna Hämeenlinnaan katsomaan Apulantaa ja kaikki on silloin täydellistä.