Oli konfirmaatio harjoitukset.
Huomenna puoli kymmenen pitäisi olla kirkossa ja muistaa kohdat missä pitää nousta ja milloin pitää mennä eteen. Onneksi en ole se ensimäinen.
Vaikka olenkin suoraan edessä, kun ehtoollista tai siunausta annetaan.
Entä jos en osaa laskeutua siihen alttarin äären oikein?
Entä jos rämähdän siihen kauhealla voimalla ja koko alttari hajoaa?
Entä jos minä pyöryn? Entä jos...?!

Kysyvät että jännittääkö ja minä vastaan, ei.
Mutta ehkä se että laulan, nauran, huudan tai muuten vain olen levoton,
johtuu jännityksestä?
Sisuskalujani syödään juuri nyt,
huomenna niistä ei olekaan mitään jäljellä, pyöryn siis.
Olen paniikissa, tajusin sen.

Katselin 158 uutta kuvaa ja nauroin katketakseni.
Ihana viikkohan se oli.
Vuosia sitä odotettiin, syksyllä aloitettiin ja huomenna kaikki päättyy.
Tulee sanattomaksi.

Hyvää aikaista konfirmaatiota minä.