Viimeinen koulupäivä. Istuttiin nurmikolla ja juotiin mehua. Katseltiin kuinka ihmiset juoksivat vettä karkuun ja maalattiin sotamaalaukset kasvoihin. Käveltiin luokanvalvojan kotiin, syötiin jäätelöt, mentiin vesisotaa luokan kesken, puhuttiin, naurettiin ja istuttiin hiljaa. Nojasin puutarhatuolin selkämykseen ja katselin kaikkia. Nämä ovat ne ihmiset jotka ovat kolmena vuotena kulkeneet rinnalla. Nauratti ja itketti samaan aikaan. Huomenna vuoden 2005 - 2006 7D, vuoden 2006 - 2007 8D ja vuoden 2007 - 2008 9D hajoaa. Yritin tallentaa muistiin sen hetken kun käveltiin takaisin koululle. Kaikki nauraen ja toisia kastellen.

Ja vaikka puoliakaan meidän koulun ihmisistä ei tule ikävä, on silti haikeaa ajatella että heitä ei enää ehkä koskaan näe. Lukio alkaa syksyllä ja siellä voi olla jotain paljon parempaa. Silti mieli on tyhjä. Vaikka tätä ja huomista päivää muistellaan hymyillen, siinä hymyssä on myös haikeutta, surua ja kaipuuta. Mutta en itke tänään, itken vasta huomenna.

Jalat täristen saan huomenna päättötodistuksen, jalat täristen kävelen lavalle, jalat täristen pidän ystäväni kanssa puheen, jalat täristen sanon hyvästit kaikkien yhdeksäs luokkalaisten puolesta, jalat täristen lähden kohti tulevaa.