Tänään oli ihana pyöräillä sitä tuttua pehmeä hiekkaista tietä ja nähdä keinukaverin juoksevan vastaan. Halattiin tiukasti ja naurettiin iloista naurua. Tuntui kun hän ei olisi edes lähtenytkään. Juteltiin ja otettiin kiinni kymmentä kuukautta. On ihana huomata, ettei kymmenen kuukautta ja hiton pitkä välimatka pysty muuttamaan ystävyyttä.

Toivoisin, että mitään juhannusta ei ikinä tulisikaan. Kaikki on nyt täysin auki. En tiedä missä olen, kenen kanssa olen ja mitä teen. En jaksaisi ajatella koko juhlaa ja ärsyttää vain. Harmittaa niin paljon, että vuosi sitten tehdyt suunnitelmat unohdettiin.

Mutta kai minä tästäkin selviän voittajana ja hymyillen.