Hymy johon haluaisin vastata menee toiselle ja katse jonka haluaisin kohdata ei koskaan löydä perille. Ystävä käskee tehdä asialle jotain, mutten kumminkaan tee. Pelkään sanoa, pelkään luottaa. Pelkään uskaltaa, pelkään menettää. Olen yksin ja pelottaa mutten osaa sitä sanoa kenellekään. Bussissa valuvat kyyneleet ja peitän kaiken hupulla. Tiedän että viimeistään ylihuomenna hymyilyttää taas. Silti sattuu. Kirjoitan tänne ja puhun yksikseni, kun en ihmisille suoraan uskalla.