Kesän aikana on tapahtunut kamalan paljon asioita ja kumminkin todella vähän. Olen tehnyt töitä, olen nauttinut päivästä nurmikolla vain maaten, olen maalannut taloa, olen menettänyt ystävän, olen saanut uusia ystäviä, olen riidellyt, olen puhunut puhelimessa oudoista asioista, olen käpertynyt sohvalle koira kainalossani, olen hyppinyt ulkona musiikin tahtiin, olen, olen, olen, elän, elän, elän.

Tuntuu jotenkin paljon vapautuneemmalta pitää hauskaa parhaan ystävän kanssa kuin viime kesänä tai sitä edellisenä. Soitetaan toiselle monta kertaa viikolla vaikka ei oikeastaan ole mitään asiaa. Ja vaikka joskus puhutaankin pitkät maratonpuhelut, jää silti jotain sanomatta ja kohta on pakko soittaa uudestaan.

Joskus tuntuu tyhmältä laittaa ystävät järjestykseen. Kuka on paras ystävän kuka toiseksi paras. Miten määritellään, että kuka on paras? Silti käytän tuota ilmaisua. Joskus se sana paras ärsyttää, mutta on jotenkin  kiva ilmaista että se yksi ystävä on se jolle ensimmäisenä soitan jos on jokin hätä, hän on se joka kuulee ensimmäisenä iloiset uutiseni.

En jaksa odottaa ensi kesään ja tätä kesääkin on vielä jäljellä.

Polttaa
Asfaltti polttaa
On paras päivä kesän lyhyen
Voi pojat kyllä tunnen sen
Se polttaa
Asfaltti polttaa