Istahdettiin kylmille pattereille ja odotettiin innottomina maikkaa häätämään meitä ulos.
Toisesta korvasta kuuluu iloinen puheen sorina ja nauru ja toisesta korvasta:
"The sun goes down and the she slips away. It gets so lonely after dark..." 
ja olo on ristiriitainen.
Vedän huivia tiukemmin korvien päällee ja katson hiljaa ympärilleni. Sano jotain Elina. Naura mukana. Ajatukseni käskevät, mutta olen ihan hiljaa. Ei nyt.
Painan volymi nappia ja hukun tuijottamaan vastapäistä seinää.
Poika istuu iloisena viereen ja kysyy miten menee?
Juuri oikeat sanat juuri oikealla hetkellä. Vaikkei hymyni ulotukaan silmiini asti olen helpottunut, hymyilin.
Vastaukseni ei ollut ihan todenmukainen. Se on vain niin vaikeaa sanoa jotain muuta kuin ihan hyvin. Tuota vastausta kysyjäkin odottaa.

Matikan tunnin laskut menivät minun osaltani täysin avaruuteen enkä jaksanut kuin piirtää vihkon viimeiselle sivulle. Purkka tarttuu kurkkuun ja kyyneleet tulevat silmiini. Päätä särkee.
Tyttö istuutuu vasta päätä ja puhuu. Puhuu vain eikä tiedä kuinka iloiseksi toinen tyttö siitä tuleekaan.

Kun loppu päivästä sama tyttö nojaa olkapäähän ja mutisee jotain hassua päivä paranee ja bussi tulee.

I smile cause everything's alright