Eilen koulussa juhlistettiin vappua. Pukeuduin isoveljen vaatteisiin ja kannoin mukanani Pikku G:tä soittavaa mankkaa. Oli niin hauska päivä ja kun koulupäivä päättyi vappukonserttiin, missä kavereitten kanssa käveltiin musiikin tahtiin jonossa ympäri salia, kun lukion kakkoset lauloivat Abban Does your mother know, tuntui elämä melko hassulta.

Ja sitten koitti ilta.

Parhaan kaverin kanssa sählättiin junamaatin kanssa, istuttiin Pasilaan vievään junaan ja jänskätti ihan sikana. Asemalta Hartwall Areenalle ja kun Enrique Iglesias surkean lämppärin jälkeen tuli lavalle, elämäni oli täydellistä ja kaunista ja ihanaa ja ja ja! Menen aina sekaisin konserttien jälkeen, mutta eilinen ilta on ylitse muiden. Vaikka olenkin nähnyt lempi bändini Zebraheadin livenä ja olen nähnyt Backstreet Boysin, mutta Enrique kiisi kaikkien ohitse. Itketti ja nauratti ja laulatti ja tanssitutti. Keikka oli älyttömän upea! Oli ihanaa laulaa biisien mukana ja huutaa niin, että en saanut henkeä. Olen vieläkin ihan sekaisin enkä pysty kirjoittamaan mitään selkeästi, en pysty edes ajattelemaan selkeästi. On vain niin haikea olo kun se on ohi, mutta samalla leijun taivaissa.

Tämä pitkä viikonloppu on täydellinen. Kaiken kruunaa sunnuntaina High School Musical maraton kavereiden kanssa.

Ainoastaan tiistaiksi palautettava novellianalyysi ahdistaa, mutta kun katson ostamaani Enrique paitaa ja katson youtubesta videoita eilisestä keikasta, kaikki muu unohtuu.