Sinne se isomies sitten eilen lähti, maailmalle.
Aamulla se oli jo lähteny ennen kun minä edes heräsin, eikä se oikeestaan tuntunut oudolta.
Koska se muka viimeksi olisi kotona aina ollut? Ainahan se oli jossain.
Myöhemmin se vastasi iski tajuntaani.
Se asuu nyt muualla, sillä on uusi kotikaupunki, sillä on uusi asunto, sillä on uusi koulu, sillä on uusi elämä.
Soitettiin pikkuveljen kanssa sille ja kyseltiin kuulumisia. Esitettiin coolia, mutta hänen äänestään kuuli ilo siitä, että soitettiin, minun sisälläni paloi ilo, että soitettiin. Kyyneleet tulvahtivat silmiini puhelun jälkeen.

Nuorempi isoveli: "Kyl sä hei voit myöntää et sulla on ikävä sitä."
Mutta ei sitä ikävää tarvitse sanoa ääneen. Hän kyllä tietää sen ja minä tiedän, että tunne on molemminpuolista.

Iltamyöhään päätin lähettää sille viestin:

"Hyvää yötä isoveikka. Tee: Kimmo, Tuomas ja Elina."

Vastauksena kuului:

"Hyvää yötä sisarukset! T: Big Brother"

Ja ajatus iski mieleeni itkiessäni ikävää pimeässä huoneessa:
Isoveli valvoo ja suojelee, oli se sitten kuinka kaukana tahansa.

Uusi tausta täältä.