Olen muuttunut. Paljon.
En ulkoisesti, en luonteeltani, ei sitä kukaan edes huomaa. Paitsi minä.
Olen muuttunut sisältä. Enkä tiedä onko se hyvä vai huono. En edes tiedä olenko muuttunut pahempaan vai huonompaan suuntaan. Olen vain muuttunut. Ehkä se on tätä "isoksi" kasvamista.
En olekaan se pieni tyttö enään. On pankkikortti, on mopokortti, on rippikoulu. Pieniä asioita, mutta silti tuntuvat vuoren ylitykseltä. Tänään äiti mietti mitä tehtäisiin juhannuksena. Ensimmäiseksi mietin, että syödään ja uidaan uima-altaassa, mutta hetkinen.
Mähän olen viisitoista! Eikö mun nyt sitten kuuluu mennä kavereitten luokse juhlimaan? Eikö se niin mene? Menin ihan sekaisin, kun aloin miettiä sitä vaihtoehtoa.
Olen maalaistyttö, vanhempien prinsessa hautaan saakka.
En minä halua. Kaverille kyllä voin mennä, mutta se juhliminen, älytön kännääminen ja örveltäminen tuntuvat naurettavilta. Ai minäkö? Ja purskahdan nauruun.

En osaa selittää, en osaa kirjoittaa, en osaa lukea, en osaa kiinnostua koulusta, en osaa mennä nukkumaan, en osaa ymmärtää.
Sisältä päin se muutos lähtee, enkä tiedä mikä muutos, tiedän vain että se on tulossa.

Karvas tappio Ruotsille.